Olen hävennyt miestäni usein. Hän on seissyt kännissä keskellä pihaa ja karjunut kurkku suorana. Tämän hän teki kuulemma siksi, että omalla pihallaan voi niin tehdä. Häpesin häntä, sillä koko naapurusto kuuli.

Mieheni on usein vaarantanut liikenteen kaahaamalla kiukuspäissään hullun lailla ja tehnyt sen jälkeen lukkojarrutuksen. Kerran ambulanssi pysähtyi paikalle aikomuksenaan tarkastaa, että onko kaikki hyvin. Silloin mieheni jatkoi matkaa rauhallisesti. Viranomaisten läsnäolo rauhoittaa. 

Kerran hän sai sakot. Hän käyttäytyi tilanteessa rauhallisesti. Tilanteen jälkeen matkamme jatkui erääseen kylään, jossa oli kauniina kesäpäivänä paljon väkeä ulkona. Siinä kaikkien ihmisten keskellä mieheni alkoi huutaa minulle ja huoritella. 
Usein näissä tilanteissa pelkään, itken ja olen lopulta lähes hysteerinen. Silti hän jatkaa. Hän käyttää valtaa.

Kerran hän jarrutti eräällä asuntoalueella, otti avaimet virtalukosta ja paiskasi ne metsään. Hän häipyi paikalta ja minun piti mennä etsimään avaimia.

Sosiaalisissa tilanteissa jännitän aina hirveästi mieheni käytöstä. Paineen tunne kasvaa, kun huomaan hänen alkavan viljellä ilkeitä letkautuksiaan. Paikkailen niitä huumorilla ja häpeän häntä.

En koskaan puhu miehestäni nimellä töissä, enkä milloinkaan näytä hänen valokuvaansa. Aina kun mahdollista, liikun yksin. Tilanteet hänen kanssaan ovat monesti kaoottisia ja häpeän häntä paljon. Siksi on helpompaa ja mukavampaa, kun hän ei ole mukana. Hänen käytöstään en voi hallita, mutta omaani voin. Ja minä käyttäydyn hyvin. Siksi on mukavampaa liikkua yksin.