Elän huonossa suhteessa. Mies on sairastanut masennusta diagnosoidusti muutaman vuoden, todellisuudessa ehkä kauemminkin. Se ilmeisesti antaa hänelle oikeuden käyttäytyä ihan miten tahansa. Hän on paiskonut minua ympäri asuntoa ja uhannut samalla tappaa. Ei tappanut, mutta mustelmilla olin. Hän on kiukuspäissään hajottanut useamman älypuhelimen. Samoin kyytiä ovat saaneet minulle rakkaat Arabian astiat. Hän on rikkonut ovia ja huonekaluja ja laminaatissa on hänen riehumisensa seurauksena pysyvät jäljet. Hän on käyttäytynyt ihmisten ilmoilla niin, että olen usein hävennyt häntä. Hänen käytöksensä on ollut hallitsematonta, myös hänen itsensä mielestä.

Noin puoli vuotta sitten luin hänelle aggression hallinnasta. Tekstissä kerrottiin, että kenelläkään ei "napsahda päässä", vaan väkivalta on aina tietoinen päätös. Jokainen voi itse päättää, että ei käytä väkivaltaa. 

Jokin tekstissä kolahti. Mieheni teki tuolloin tietoisen päätöksen, ettei enää käytä (fyysistä) väkivaltaa. Sen jälkeen minua ei ole enää paiskottu, eikä tavaroita rikottu. Onhan sekin kai jonkinlainen alku.